Hei !

Olen aloittanut blogia monia kertoja. Nyt halusin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Mietin kauan teenkö sen ihan omalla nimellä vai nimimerkillä. Päädyin nimimerkkiin, koska silloin kellään ei ole mitään ennakko oletuksia. Minut on leimattu usein tylsäksi ja hiljaiseksi, sillä olen aiemmin ollut aika masentunut. Lapsuuteni ei ollut ihan helpoimmasta päästä ja olen jo pienenä oppinut vihaamaan itseäni (voin palata siihen myöhemmin). Nyt on valoa tunnelin päässä, joten ajattelin tämän olevan hyvä aika aloittaa kirjoittaminen. No joo, toinen syy miksi päädyin nimimerkkiin on se, että pääsin tuossa jonkin aikaa sitten vierailemaan kaverini blogiin. Hän ei ilmeisestikkään tiennyt minun seurailevan blogia vielä, sillä oli pikkuisen vääristeltyä tekstiä.. Ei todellakaan tuntunut kivalta lukea itsestä sellaista ja tietää että kukatahansa muukin sen voi lukea.

Nimimerkiksi valitsin sonicin, koska sitä olen käyttänyt netissä ennenkin ja sillä minua on toisinaan kaverit ihan oikeastikkin kutsuneet. Siinä nyt jotain pieniä taustatietoja, palailen taas pian :)