Olen nyt tosissaan aloittanut ryhdistäytymään. Olen jopa alkanut taas hieman sosiaalisemmaksi ja aion nyt pitää elämäni ihan vain omissa käsissäni. Olen tuhlannut paljon aikaani toisten ihmisten takia. Olen tapaillut erästä miestä aika kauan. Aiemmin odotin niin paljon vain näkemistämme, että en suostunut sopimaan viikonloppu menoja kenenkään kanssa, saatoin sanoa jos olin menossa jonkun muun kanssa kahville, että minulla on menoa illalla. Ja molemmissa tapauksissa en ollut todellisuudessa puhunut miehen kanssa mitään näkemisestä. En vain voinut varalta sopia jos hän haluaakin nähdä.. Ja kaikki varmaan arvaavat ettei hän toiminut samoin.. Jos näimme perjantaina, hän saattoi nähdä kavereita lauantaina ja minä vain odotin varmuuden vuoksi kotona, vaikka hyvin tiesin että hänellä menee myöhään. Nyt olen päättänyt lopettaa. Sovin hänen kanssaan selkeästi näemmekö vai emme jos on muita vaihtoehtoja. Enkä enää käytä aikaani vain siihen että olen hänen kanssaan ja lopun ajan vain odotan, että pääsen taas hänen seuraan. Ei enää.

Nään myös usein ihmisiä, joita en oikeasti halua nähdä. Esimerkiksi yksi kaverini teki minulle aika törkeän tempun ja oletti minun vain antavan anteeksi ja olevan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Parina kertana vain pidättelin itkua kun olin hänen seurassaan. Hän vielä on ihminen, joka aina innostuu kun näkee ja haluaa taas seuraavana päivänä nähdä. Näin hänet yksi päivä ennen töitäni, kun olin ajatellut etten töiden jälkeen jaksa ja haluan mennä suihkun kautta nukkumaan (olin siis 14-22 työvuorossa). Noh kun sitten lähdin töitä kohti hän kysyin monelta olen kotona, että hän tietää monelta tulee... Silloin sain ihme vaan sanottua että se ei käy :D Hän vain osaa syyllistää ja saa minulle hirveän huonon omatunnon jos kieltäydyn...

Olin muutamia vuosia aika masentunut, jolloin huomasin menettäväni monia kavereita. En jaksanut nähdä, enkä todellakaan olla kovin sosiaalinen. Huomasin, että kaikki jotka kuulivat masennuksestani suhtautuivat siihen vain murrosiän angstina ja muistutteli siitä, että on monia joilla asiat on huonommin. Pitäisikö jotenkin lohduttaa jos jollain menee huonommin?! Silloin opin olemaan puhumatta asioistani. Opettelin hymyilemään ja esittämään iloista. Toisaaltaan on hieman surullistakin, että osa läheisistäkään kavereistani ei tiedä miten vaikeaa minulla on ollut.. Olen aika hyvin jättänyt menneet taakseni, mutta välillä on päiviä jolloin ne palaavat mieleen. Esimerkiksi juuri tänään. Olen ollut monta päivää jo aika huoleton, mutta ehkä asiat on vain käytävä läpi mielessään ennen kuin niistä voi lopullisesti päästää irti.

Tänään sitten ajattelin ottaa omaa aikaa ja unohtaa kaikki hetkeksi. Lähdin kotiani suhteellisen lähellä sijaitsevalle koskelle. Oli kyllä kaunista tällä ilmalla! Jätin puhelimen autoon, että saisin olla rauhassa joten en saanut tällä kertaa kuvia tänne.. Yritän lisäillä vaikka ensi kerralla kun käyn siellä. Oli kyllä rentouttavaa vain istuskella ja kuunnella tuulta, veden kohinaa ja lintujen viserrystä. Minulle tuli oikeastaan aika iloinen olo sielä. Mutta nyt suihkuun ja ilta toimille, myöhemmin taas lisää.