Ootan todella sitä et herään tästä kamalasta unesta. Herään ja voin todeta että kaikki on hyvin. Ainoo huono puoli on se etten tuu heräämään. Tää painajainen ei lopu koskaan. Ehkä lieventyy ajan kanssa, mutta mikään ei palaa ennalleen :( Huomaan välillä ajattelevani et voihan olla et kaikki viel palaa ennalleen. En haluis herättää itessäni turhaa toivoa.. Ja kyllähän mä tiedän että ei meistä tulis mitää kuitenkaan :(

Välillä on vähän parempia hetkiä. Silloin oon kiitollinen siitä parista vuodesta minkä sain ja uskon et molemmat voidaan olla vielä onnellisia. Uskon et viel joskus pystyn hymyillä yhteisille muistolle ilman tuskaa. Sit tulee taas toivottomuus. Mietin vaan sitä kun hän löytää uuden naisen.. Sillon oon varma et tää ei helpota koskaan. Tänään aamulla ahdisti niin ettei meinannut henkeä saada.. Töissä olo oli parempi kun oli muuta ajateltavaa. Nyt kun on yksin en voi olla miettimättä. Tavallaan helpottaisi varmaan jos puhuisi jollekkin, mutta en halua nähdä ketään.. Haluan surra rauhassa. Tää taitaa olla mun tapa käsitellä asiat. Vetäydyn ensin omaan rauhaan itkemään ja vellomaan asiassa. Jonkun ajan päästä alan puhua asiasta ja sitten lopulta pääsen yli. Kai tämäkin menee niin..

Toisaaltaan toivon ettei oltaisi ikinä edes tutustuttu. Mutta en kyllä antaisi mitään meidän hetkistä pois. Ja hänen tapaaminen rauhoitti kyllä minua, minulta oli ehkä karannut mopo käsistä niinä aikoina.. Hän sai minut rauhoittumaan, nosti itsetuntoani ja meillä oli ihania hetkiä. Ehkä siinä on riittävästi enkä voi edes vaatia enempää. Ja voihan vielä olla että kaikki ei ole tässä lopullisesti. Aika näyttää.

Tänään mietin aika paljon sitä että haluanko enää viettää aikaa ollenkaan. Jos nyt ottaisin joksikin aikaa etäisyyttä kunnolla pääsisin varmasti helpommin yli. Mitä useammin näemme, sitä vaikeammaksi se käy. Toisaaltaan antaisin mitä vaan että saisin edes hetken halata häntä tai tuntea hänen pehmeät huulet poskellani.. Joo nyt kyllä täytyy keksiä jotain muuta ajateltavaa.. Hän vain täyttää yhä kaikki ajatukseni :'(