Nyt on kulunut viikko. Ei olla puhuttu ollenkaan ja näin hänet vain ihan vilaukselta sattumalta. Välillä on jo ihan okei olo. Tuntuu vain todella tyhjältä. Viikonloppuna ei oikein tapahtunut mitään. Toivoin vain kokoajan että hän laittaisi viestiä, mutta onneksi hän ei laittanut. Tiedän että jos nyt menisin hänen luokseen tämä olisi taas sata kertaa vaikeampaa.. Täytyy ensin päästä yli..

TIedän että meidän täytyy jossain vaiheessa puhua. En vain vielä tiedä mitä sanoa. Tai oikeastaan en tiedä miten haluan toimia. Tottakai haluaisin pysyä kaverina ja olisihan kiva vielä nukkua hänen kainalossaan. Mutta jos olo paranee joka päivä pikkuisen niin palaanko taas alku pisteeseen ? Ja jos "jatkamme" siihen asti että toinen löytää jonkun toisen niin sekään ei varmasti ole hyvä idea.. Tiedän etten itse halua ketään muuta. En haluaisi katkaista välejä kokonaan. On varmaan kuitenkin parasta ettemme nyt vähään aikaan nää. AJatukset on vielä liian sekavia. MIelessä pyörii vain kaikki ihanat hetket.. Ihanat illat jolloin sain nukahtaa häneen kiinni ja aamut jolloin hän oli ensimmäinen asia jonka näin. Mietin hetkeä jolloin juttelimme ekan kerran ja sitä kun menin ekoja kertoja hänen luokseen. Silloin vain haluan palata niihin hetkiin.. Välillä yritän vain keskittyä miettimään miten vaikeaa meillä välillä oli. Haluanko sitä oikeasti? Haluan unohtaa ja jatkaa elämääni. Ja sitten taas en.

Olen puhunut tästä vasta yhdelle kaverille. En ole saanut vain sanottua. En halua nähdä ketään ketä seurustelee. Yksi kaverini kun on juuri muuttamassa miehensä kanssa yhteen.. Sattuu vielä liikaa. Sattuu ajatella että itsellä ei ole enää ketään. Tai siis sitä kenet haluan..

Ääh en jaksaisi ajatella tätä kokoajan.. Varsinkin kun mietin että en kelpaa. En riitä. TIedän ettei nyt ole siitä kyse mutta vaike ajatella muutakaan..