Olen nyt tänään saanut todella tehdä töitä pitääkseni mielen positiivisena. Eilen tuli kunnon takauma vanhoista ajoista.. Työ päivä meni jotenkin, olin vähän opettelemassa uusia hommia. Päivästä jäi jotenkin sellainen olo etten osaa mitään. Jälkeenpäin ajatellen, enhän edes tehnyt virheitä? Toisena asiana jäi tunne että olen ihan ulkopuolinen. Meillä on aika paljon porukkaa töissä ja omassa työssäni olen opastamassa muita, joten puhun kokopäivän eri ihmisten kanssa ja käyn esimerkiksi kahvilla muiden kanssa. Nyt tässä "tiimissä" on jo ensinäkin paaaaaaaljon vähemmän porukkaa. Ja meitä meni sinne nyt pari joten muut tunsivatkin jo ennestään. Sehän nyt on selvä ettei ekana päivänä ole kaikkien kanssa paraskaveri. Silti tuli ajatus etten oikeasti pärjää ja mieleeni nousi taas vanhat ajatukseni siitä että kaikki vihaa minua. Olin varma etten tule tutustumaan kehenkään. Töiden jälkeen sitten väsyneenä ja ihan hirrveässä olossa allergian takia aloin sitten miettimään. Päästin hetkeksi valloilleen sen mistä olen kovalla työllä ja sisulla saanut noustua. Mietin vaan miten turhaa elämä on ja miten on oikeastaan ihan sama elänkö vai ei. En nyt sinällään vihannutkaan elämää, mutta tuntui aika samantekevältä onko sitä vai ei. Vyyhti lähtee aina pahenemaan kun alan synkistellä. Seuraavaksi nimittäin mietin että olen ihan paska ihminen kun ajattelen niin. Olen luuseri ja epäonnistuja kun vellon siinä olossa enkä pääse pois. Sitten kun siihen vaiheeseen pääsen alan haukkua itseäni itselleni. (juu hieno lause :D) Muistutan itseäni kaikista virheistä mitä olen koskaan tehnyt ja mietin miten paljon huonompi olen muihin verrattuna.

Oikeastaan olo taisi alkaa siitä kun kaverini oli irtisanoutunut vanhasta työstään. Se vain sai minut ajattelemaan ettei oo oikeestaa mitää muita vaihtoehtoja kuin pysyä nykyisessä työssä. Tai siis tottakai on, mutta ei tässä työssä sinällään ole vikaa enkä keksi mitään muutakaan mitä haluaisin tehdä. Tuntuu vaan että kaikilla muilla on jokin asia jota haluaa tehdä. Jotkut käy töissä säästääkseen matkaan ja ovat sitten aina onnellisia kun ovat käynneet matkalla, jotkut ihan vain pitävät työstään, jotkus tietävät tasan tarkaan mitä haluavat ja tekevät töitä sen eteen. Mulla ei oo oikeestaan pienintäkään aavistusta siitä mitä haluisin tehä. Ei työstä, ei harrastuksista. Olen kokeillut erilaisia juttuja, mutta kaikki on aina muuttunut pakkopullaksi jossain vaiheessa. Ahdistavinta on se että olen aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten "angstannut" ihan samaa asiaa. Silloin kuvittelin että se on vain ohimenevä vaihe. Monet sanoikin mulle että kyllä mä vielä keksin. On vähän pelottavaa että siitä on jo kymmenen vuotta :D Mietin näitä asioita ja sitten mietin sitä kun en edes tiedä milloin pääsen muuttamaan. Puhuinkin tästä asiasta siskoni kanssa, mutta en ole varma pahensko se fiilistä vaan.. Tai se oikeastaan motivoi minua pitämään synkät ajatukset ominani. TIedän että osaan hymyillä ja sanoa että kuuluu tosi hyvää silloinkin kun harkitsen itseni tappamista vakavissani. Ehkä yksi ongelmistani onkin nimen omaan se että pidän kaiken liikaa itselläni.. Noh kuitenkin, sisko sitten yritti inttää että mitä sitten haluaisin tehdä. Tunsin oikeastaan hetken olon vielä ahdistuneemmaksi. Tuli vain olo että täytyy äkkiä keksiä joku asia jonka voi vain sanoa siinä tilanteessa..

Tänään töissä meni jo kivemmin. Muutenkin päätin jo aamulla heti yrittää ryhdistäytyä. Ja nyt tosiaan ryhdistyä, eikä vain peittää oloani muilta. Olen nyt vain keskittynyt siihen mikä minulla on hyvin ja siinä sivussa miettiä ilman pakkoa mitä mahdollisesti haluaisin tehdä. Ainoa asia mitä tuli mieleen oli että haluan vain käpertyä herra H:n lämpöiseen kainaloon ja tuntea kuinka hän silittää hellästi minua. Ehkä asiat ei olekaan niin huonosti? Ainakin yksi asia minkä keksin haluavani toteutuu pian. :) Asioita analysoituani huomaan vain vertaavani itseäni liikaa muihin. Todellisuudessa ei kovin moni muukaan taida tietää mitä haluaa? Ja luulisi minun tietävän aika hyvin, että on helppoa näyttää ulospäin että menee hienosti vaikkei se totta olisikaan...