Kun haluaisi, mutta asia vaan pyörii päässä. Kun toivoisi että koko juttua ei olisi, ei nyt eikä koskaan ollutkaan. Silti se tulee aina mieleen. Se voi hetkeksi kadota, voi jo luulla unohtaneensa. Asialla ei välttämättä ole mitään väliä. Se ei vaikuta mihinkään eikä sen tarvitse olla todellakaan iso asia. Niin, jokaisella varmasti joku sellainen on. Itselläni tämä asia on vain ihan tyhmä käsittelemätön asia. Enkä edes tiedä miten sen voisi käsitellä. EIkä sen käsittelyllä varmasti edes olisi mitään merkitystä. Paitsi tietenkin se, että se ei ehkä sitten vaivaisi. Vai vaivaisiko?

Kyse on siis ihmissuhteesta. En tiedä mikä olisi oikea termi, kaveri, entinen kaveri, tuttu ? Olimme ennen paljon tekemisissä. Pidin hänestä todella kun tutustuimme. En vain tiennyt silloin kaikkea. Myöhemmin olen miettinyt että olisi parempi jos emme koskaan olisi tavannut. Suurin osa ajasta jonka olemme tunteneet emme joko ole olleet tekemisissä tai sitten olemme riidelleet. Joskus, harvemmin meillä oli todella hyviä hetkiä. Hänen seurassaa oli kivaa ja rentoa. Pidin siitä todella. Sitten alkoi selvitä asioita. Hän ei ollutkaan yhtään se ihminen joksi luulin. Meillä oli paljon ristiriitoja ja välillä oli parikin kuukautta ettemme olleet missään tekemisissä. Sitten hän taas palasi. Sama toistui, oli taas aluksi hauskaa ja sitten emme taas olleet tekemisissä. Kuvio jatkui muuten, mutta huomasin ettei enää ollut niin paljon hauskaa. Oli vain ihan kivaa. Lopulta huomasin näkeväni häntä vain velvollisuudesta. Meillä oli aluksi juttua, siksi varmaan olikin hauskaa. Ekojen ristiriitojen jälkeen olikin hauskaa taas, molemmat tajusi että juttu ei toimi ja voidaan kuitenkin viettää aikaa. Tai siis, niinhän mä luulin. Hän alkoi aina välillä vakuutella rakastavansa minua. Minulla ei ollut enää mitää tunteita. Enkä luottanut häneen pätkääkään.

Näkeminen alkoi tosiaan olla velvollisuutta. Yritin kokoajan pitää keskustelua kevyenä, vaihtaa aihetta jos se meinasi menn syvällisemmäksi. Puhuin kaikesta sellaisesta mistä ei voisi vääntää keskustelua tunteisiin. Silti aina toisinaan hän sen aloitti. Jos sain keskustelun pysymään asiallisena se tapahtui viesteillä. Sitten sanoin vähän tiukemmin etten mitenkään nää meitä parina. Menikin pari viikkoa ettei hänestä kuulunut. Sitten hän kyselikin taas kuulumisia ja sanoi että hän on kokoajan rakastanut minua. (Ja siis on todella raskasta kuunnella tuollaista, kun tiedän tarkalleen että hän on lähettänyt kaverilleni täysin samoilla sanoilla viestejä.) Silloin minulla alkoikin mennä hermo.

TIedän että oli ihan hyvä saada sanotuksi asioita, mutta olisi ollut kivempi saada niistä keskustelu. Jälkeenpäin nimittäin minulla oli vain hirveän huono olo. Keskustelu päättyi siihen ettei hän vain vastannut mitään. Yritin vain ensin sanoa etten usko että suhteemme toimisi, hän vain väitti etten tunne häntä tarpeeksi hyvin. Yritin sanoa että kyllä sen huomaa jos ei ole kipinää. Hän sitten vain väitti minun haastavan riitaa ja äh. Tiedän että on oikeastaan ihan vain parempi ettemme ole tekemisissä. En välttämättä edes haluaisi olla. Silti se, että olemme tavallaan vain riidoissa vaivaa. TIedän että hän on aika herkkä ja olen itsekin. Siksi minua sattuu ajatus että olen satuttanut häntä. Tavallaan haluaisin häneen ottaa yhteyttä ja tehdä virallisen ja selkeämmän päätöksen. TIedän vain hyvin ettei meidän keskustelut ole ikinä onnistuneet. Todennäköisesti jos nyt menisin jotain sovittelemaan se poikisi uuden riidan, tai sitten ärsyttäisin itseni ihan äärimmilleni kun hän vain vastaisi "ok" tai ei ylipäätään vastaisi. Sitten minulla olisi kyllä vielä tyhmempi olo..

On kuitenkin aika varmaa että jossain vaiheessa tämä asia tulee vielä vastaan. Voi olla että törmäämme jossain, ehkä hän kysele kuulumisia, ehkä teen sen joskus itse. Tiedän että olen todella vaivautunut jos tapaamme. Olen aina vihannut käsittelemättömiä juttuja. Sitäpaitsi hän on tällä hetkellä mielestäni ärsyttävä. Ja tiedän sen johtuvan tasan siitä että emme ole käsitelleet asioita. Huomaan välillä suuttuvani kun mietin viimeisiä keskusteluita. En oikein tiedä olisiko järkevämpää vain antaa lopullisesti olla. Mutta ärsyyntyisinkö vähemmän jos asiat olisi käsitelty?