Eilen illalla hautausmaat oli todella hienon näköisiä. Kynttilämeri valaisi ihanan tunnelmallisesti pimeää iltaa. :) Kävin parille haudalle viemässä kynttilän itsekin. Tavallaan tosi harmi kun hautoja joilla haluaisi käydä on niin eri suunnilla, ettei aina viitsi jokaiselle lähteä :( Vieläkin on kaksi hautaa joilla en ole ikinä uskaltanut käydä. Toinen on vanhan työkaverin joka kuoli aika tarkalleen vuosi sitten ja toinen on kaverin joka kuoli jo pari vuotta sitten. Voi olla että kynnys näille haudoille menoon on vain kasvanut kun ei ole mennyt. Toiselle kerran jo ajoin ja olin jo parkkiksella autossa kun alkoi ahdistaa liikaa. Jotenkin aina haudan näkeminen ekaa kertaa on ihan hirveää. On aina ahdistavaa ekaa kertaa lukea nimi hautakivestä. On se muillakin kerroilla tietenkin surullista, mutta eka on aina pahin.

Tällaisina päivinä kun viedään kynttilöitä haudoille, muistaa hetken olla kiitollinen kaikista jotka vielä ovat täällä. Osaa hetken ihan erilailla arvostaa omaa elämää ja muistaa että joskus kaikki voi päättyä ihan silmän räpäyksessä. Eihän kuolemaan koskaaan voi etukäteen täysin olla varautunut. Aina se tuntuu pahalta, vaikka siihen olisi yrittänyt valmistautua. Muistan kun mummuni kuoli, sitä oli jo osannut odottaa kun hän oli niin huonossa kunnossa. Silti kun sai puhelun, vaikka tiesin tasan mitä puhelu koskee, ne sanat tuntui kamalilta. Suru ja ahdistus iski välittömästi, vaikka osittain oli helpottunut siitä, ettei mummun tarvitse enää maata voimattomana sairaalassa. Todella yllättävistä kuolemista on tullut jotenkin hirveä epäusko ensin. Ensimmäinen läheiseni joka kuoli oli pappa ja hänkin oli sairastellut. Toka joka kuoli oli eräs kaverini. Se tuli niin yllättäen, että ennen surua ja ahdistusta tuli epäusko. Kun toinen kaverini soitti ja kertoi varmistelin nimeä moneen kertaan. Kysyin moneen kertaan etu- ja sukunimen. Meni jonkun aikaa ennenkuin suostuin uskomaan. Sen jälkeen vain kysyin miksi. Mitä tapahtui, milloin ja miksi. Ja vasta viiveellä iski tyhjyyden tunne. Suru, ahdistus, ikävä. Mieleen nousi kaikkia muistoja ja päässä vain pyöri sana "kuollut".

Mä tykkään käydä tällaisina pyhinä, kuolinpäivinä, synttäreinä yms haudalla. Mulle vaan merkitsee paljon se kun sytytän kynttilän ja lasken sen haudalle. Hetken voi vain olla siinä hiljaa ja miettiä kyseistä henkilöä. Ehkä hetken muistella yhteisiä muistoja ja ikävöidä rauhassa. Hautausmailla on vaan niin ihanan rauhallinen tunnelma. Jotenkin ehkä ajattelen sen myös merkiksi että muistaa ja muistot elää yhä sydämessä vaikka kuolemasta olisi jo kulunut aikaa. Ehkä hauskin kokemus oli kun olin mummuni haudalla ja siinä jotain itsekseni hänelle puoli ääneen juttelin ja haudalle lennähti pieni lintu. Lintu tuijotti minua ihan kuin se olisi kuunnellut mitä sanoin. Se oli siinä kanssani ja muistin miten mummuni piti linnuista. Kun olin pieni tutkimme aina lintulaudalla olevia lintuja. Lintu katseli siinä jonkin aikaa minua ja lopulta lennähti viereiseen puuhun ja sen laulu kuulosti ihan erityis kauniilta. :)

Mun yks kaveri kerran kysy et miks mä haluun rääkkää itteäni ja käydä itkemässä kaikilla haudoilla ja ahdistua ihan turhaan taas uudelleen. Mun mielestä on vaan kiva joskus muistella ja hiljentyä. Kun joku kuolee niin aluks se on koko ajan mielessä ja tulee itkettyä vähän väliä. Tulee kaikkia muistoja mieleen ja tuntuu et kaikki asiat muistuttaa siitä. Sitten pikkuhiljaa ajan kanssa asiaa ei enää mieti niin paljon. Muistoille saattaa itkun sijaan vaan naurahtaa ja muistelu tuo hymyn huulille muutenkin. SIks must on kiva sit välillä pysähtyä muistelemaan ja ihan vaan ikävöimään. Miettimään millasta olisi jos hän olisi vielä täällä. Ja sit ku tekee ne samana päivänä ni voi rauhas itkee ja ikävöidä kaikkia. Ja hautausmaalla käydessä sitä ei tarvii selitellä. Kukaan ei tuu kysymään miks sä itket ja yritä lohduttaa.

Ehkä sitten jouluna käyn niillä haudoilla missä en ehtinyt. No mutta nyt täytyy varmaan taas palata arkeen ja alkaa valmistautua tulevaan viikkoon. :) Ja samalla olla taas kiitollinen kaikista läheisistä, jotka vielä ovat täällä ja kaikista niistä ihanista muistoista joita heidän kanssa jotka eivät ole ehti syntyä. :)