Mä oon itseasiassa pienestä asti tykänny hirveesti tosta hectorin lumi teki enkelin eteiseen kappaleesta, josta mun otsikko on lainaus. Se on vaan jotenki sellanen mitä haluun usein  kuunnella. Mul on oikeestaan kausia millon kuuntelen sitä ja sit taas saatan unohtaa pidemmäksikin aikaa sen. Mä en yleensä yhtään tykkää jos tehään uusia versioita mulle tärkeistä biiseistä, mut täytyy kyllä sanoa et MG:n tekemä versio kyseisestä kappaleesta on ihana. Vaik en ees kyseisen artistin suuri fani ole :D

Nojoo, en nyt aikonu tätä kappaletta tässä vatvoa, halusin vaan kertoa vähän taustaa. Itse aihe nyt tuleekin otsikossa myös. Oon kirjotellukin isän juomisesta aina välillä. Varmaan vähän liikaakin, mut tää vaan on aihe joka on ollu niin iso osa mun elämää, että siitä kyllä löytyy aina lisää juttua. Välillä must tuntuu et jauhan vaan turhan päivästä, eihän isä oo esimerkiks koskaan lyöny mua, tai ketään muutakaan mun perheestä. Mä oon päässyt aika helpolla kuitenkin. Mut eikö ongelmasta saa puhua jos se ei oo pahin mahdollinen?

Mulla on yks kaveri jonka kanssa oon puhunut tästä aika paljon. Tai ennen puhuttiin. Hänellä oli aika sama tilanne nimittäin kotona. Hänen kanssaan oliki ihana puhua asiasta, koska tiesi että hän ymmärtää. Hän ymmärsi että tilanne voi olla todella ahdistava, vaikka mitään ei juuri tapahtuisi. On ahdistavaa kun näkee että isä alkaa humaltua ja odottaa vain koska taas niin sanotusti tilanne käynnistyy. Kun humala ei ole sellaista juhliin liittyvää hauskaa hiprakkaa. Faija oli aina aamulla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, tuskinpa hän hirveästi tapahtuneesta muistikaan. Siinä sitten yritti hymyillä ja jutella, vaikka edellisen illan sanat vielä sattui.

Sellaisille, jotka ei ole samaa kokeneet on aina paljon vaikeampi puhua. Se on oikeasti todella rasittavaa, kun näkee ettei toinen usko ja alkaa vähätellä: "ei kai se nyt niin paha oo, kyllä kaikki joskus juo", "ei sun faija kyllä yhtää siltä vaikuta, eiks se käy töissäki iha normaalisti.." Ja mikään ei ole uskottavaa jos et paikalle saavu silmä mustana tms. Eikö sanat voi yhtälailla satuttaa? Kai kaverit joskus ihmetteli kun en koskaan halunnut kutsua heitä illalla kylään. Silti lähes kaikki yllättyivät todella paljon kun kerroin, että vanhempani eroaa.

Ehkä yksi syy miksi halusin kuitenkin aina suojella isän mainetta oli se, että kuvittelin että ongelma on pienempi kun sitä ei myönnä. Toivoin usein, että tulisi vain päivä jolloin isä ei enää joisikaan. Noh, olen sitä päivää kohta 20 vuotta odottanut eikä ole näkynyt. Pienenä silti toivoin joka päivä, ettei isä joisi. Ei hän joka ilta niin hirveän paljoa juonut, mutta yleensä aina jotain kuitenkin. Yritin aina mennä väliin kun vanhemmat tappeli, tai kun isä huusi siskolle. Pelkäsin hirveästi vanhempien eroa. Myöhemmin kun se oli jo tapahtunut, mietin vain että miksi pelkäsin ja olisi ollut paljon helpompaa kun he olisivat eronneet jo ajat sitten. Olen huomannut, että nykyään minulla on jäänyt kauhea pelko riitoihin. Mä ahdistun todella paljon jos olen paikalla ja jotkut alkaa ihan vaan väitellä. Haluaisin vain mennä piiloon saunaan tai jonnekin, niinkuin pienenä tein.

Pienenä eniten ahdisti isän käytös. Pelkäsin niitä riitoja ja sitä mitä isä sanoo. Nykyisin kun ei saman katon alla asuta, en niinkään isän humalaa pelkää. Päälimmäinen tunne on suru ja sääli. Toivottomuus, kun en osaa auttaa. Tuntuu että jotain pitäisi tehdä, mutta en silti osaa. Tiedän ettei isä halua apua ja että hän on jo päättänyt elää elämänsä näin. TIedän etten olisi näin vahva ihminen ilman taustaani. Silti pelkään sitä hetkeä kun saan puhelun tai kun menen isälle eikä hän tulekaan avaamaan...

Taisin viimeksi mainita isän lääkärikäynnistä. Hän ei vieläkään ole mitään kertonut, mutta yllättävän monta aikaa hänellä on lääkärillä siihen nähden, että on tavallinen tarkastus.. Eniten ehkä pelkään että hänellä on syöpä. Tiedän että on turha pelätä etukäteen, mutta hän puhui aikaa sitten patista kaulassaan ja tuloksissa jotain häiriötä ilmeisesti oli. Tiedän ettei isä halua tällaisia asioita kertoa, siksi pelkäänkin ettei hän koskaan kerrokaan.

Noh nyt täytyy taas kerran vaan yrittää ajatella jotain muuta. Yritän nauttia perjantaista, ulkona on ihan mahtava ilma ja tänään on vapaapäivä! Ja herra H:n kanssakin tuntuu taas tilanne parantuneen. :) No mutta, hyvää viikonloppua kaikille! :)