Mä en oikeen tiiä oonko liian herkkä, vaan voimakas tunteinen vai vaan liian hyvä eläytymään kaikkeen. Mun on helppo eläytyä esimerkiksi elokuviin, ohjelmiin, musiikkeihin ja oikeastaan kaikenlaisiin juttuihin. Se on ihan hyvä piirre kun vaikka lukee kirjaa ja pystyy uppoutumaan elävästi tarinaan. Jos joku kertoo jotain juttua niin silloinkin pääsen todella hyvin juttuun mukaan, aivan kuin olisin ollut paikalla itsekin.

Tosiaan noissa asioissa se on ihan hyvä. Jos eläydyn surullisiin elokuviin esimerkiksi niin se nyt menee vielä ohi kun tiedän että se on vain elokuva. Pahempia ovatkin sitten oikeat jutut oikeassa elämässä. Mä välillä eläydyn johonkin uutisiin vähän liikaa. Saatan ahistua kun luen vaikka jotain väkivalta juttua ja tiedän että se on totta. Eteenkin jos joku on vaikka tapettu, ensin mietin miten kamalaa uhrilla on ollut ja sitten mietin miten kamalaa uhrin läheisillä on ollut. Välillä olen oikeasti kärsinyt useankin päivän siitä kun olen nähnyt jonkun hirveän videon tai lukenut jotain kamalaa.

Mä en niinkään välitä jos musta itestä sanotaan jotain, tottakai saatan hetkeksi pahoittaa mieleni jos joku tosi pahasti sanoo. En siis sillä tavalla ole herkkä, mutta pahinta on jos jollekin läheiselle tehdään jotain. Eräs hyvin läheinen henkilö sai kerran turpaansa. Oli ihan hirveää nähdä hänet silmä mustana. Mietin vain miten paljon häntä on sattunut ja sain taas ihan hirveän ahdistuksen kun mietin siteä hetkeä. Myös jos jollekin on sanottu pahasti tulen todella surulliseksi hänen puolestaan. Paljon pidemmäksi aikaa kuin jos itselleni olisi sanottu.

Kiusaaminen onkin varmaan pahinta. Jokaisen ihmisen kiusaaminen on tietenkin paha, mutta pienten lasten kiusaus on pahinta. En  vaan mitenkään päin kestä ajatusta että joku jää jo lapsena ulkopuolelle tai vielä pahempaa, joutuu oikean kiusauksen kohteeksi. Musta tuntuu tosi hirveeltä jo se jos jollekin nauretaan seläntakana, saati sitten se kun nauretaan päin näköä. Varsinkin asioista joille ei itse mitään voi. Ja asiat joille voisikin, niin miksi kaikkien täytyisi olla samanlaisia? jos joku pukeutuu erilailla, tykkää eri jutuista tai mitä vaan. Mun mielestä on enemmänkin rikkaus että on erilaisia ihmisiä ja kaikki muutkin sen voisi niin ajatella. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta mikä pakottaa sen henkilölle kertomaan?

Mä en yleensäkään kestä toisten arvostelua. Musta on ihan hirveetä kun mulla on muutamia tuttuja jotka voi noin vaan sanoa jostain "no siinä on ruma" tai "miks ihmees tol on tollaset hirveet hiukset mitkä ei yhtään sovi".  Jos huomautan että olipa rumasti sanottu tai ihan mitä vaan muuta, sanotaan "no enhän mä ees sille itelle sanonu". Ja näitä pahempia ovat ihmiset jotka sitten jonkun toisen kohalla sanoo kovaan ääneen arvostelunsa.

Mä en tiiä liittyykö tää kaikki siihen että oon vaan tosi voimakastunteinen. Mä saata innostua asioista todella kovalla intohimolla, ihastun tosi voimakkaasti ja sitteku oon ilonen niin oon todellakin koko sielustani iloinen. Ja tottakai toisinpäinkin, suren pikkujuttuja tosi paljon, saatan suuttua ihan hirveästi jostain mitättömästä. En sitten tiiä oisko vaan parempi reagoida kaikkeen vähän vähemmän, mutta toisaaltaan on ihanaa sitten innostua kunnolla yms vaikka vastapainoksi pettymykset iskeekin sitten kovaa.

Nojoo tässä taas vähän perus perjantai ajatuksia :'D