Mul on ollut vähän ongelmia läppärin kanssa niin en oo saanut yhtään kirjotettua, kun en puhelimella oo jaksanu pidempää kirjottaa. Kokeillaan jos nyt vaikka onnistuisi. :)

Mul on taas alkanu se kausi, jossa ahistun siitä ku en tiiä mitä haluun elämältä. Mä oon nyt kesälomalla ja siks on ollu hyvää aikaa ajatella kaikkea. Ihan ekana mä oon yrittänyt taas miettiä mitä haluisin tehä työkseni. Haluisin kuuluu niihin jotka tekee työtään intohimolla, eikä ahistu jo ekalla loma viikolla siitä, et meneekö loma liian äkkiä. On mun työ ihan ok, mut ois kiva tehä jotain mistä oikeesti tykkäis.

Mä tapasin tässä jonkin aikaa sitten miehen joka sai mut ajattelee myös mun suhdetta. Mä aloin vaa miettii sitä et meneeks tää mihinkään ? Must aina tuntuu etten haluis ees muuta, mut mä taidan vaa pelätä. Mä en oo koskaan arvostanu tai rakastanu itteeni ja lisäks kaikki vanhat asiat kummittelee mun mielessä. Mulle on kerrottu et oon ruma, on isketty kakkos vaihtoehtona ja on sanottu et on parempi ettei kauheesti kerrota kellekkään et tapaillaan. Ja seki kaks kertaa, toisella ettei tää ykkös vaihtoehto saa tietää ja toisella ilmeisesti ois ollu liian noloa. Mä en oo ikinä osannu vaatii parempaa. Mä oon vaa ollu jutussa, kun sehän on just sitä mitä ansaitsen. Jos jotain elämässä haluisin muuttaa, niin lähtisin noista jutuista paljon aiemmassa vaiheessa. Mä oon vaan hokenu et ei kukaan haluu mua.

Vasta nyt mä aloin tajuta, et ihan yhtä paljon se suhde on mua varten. Mun ei todellakaan tarvii pitää itteeni huonompana ja myöntyä, vaan voin oikeesti vaatia ihan samanlaista arvostusta. Joku voi oikeesti haluu olla mun kanssa. Mä voin olla jollekkin se ykkönen. Meillä on nyt menny tosi hyvin, enkä haluaisi sitä pilata. Samalla kuitenkin tiiän, etten voi vaan "lojua" suhteessa odottamassa miten käy. Jos oikeasti ottaisin asian puheeksi ja kertoisin rehellisesti että haluan edetä, vaikka se minua pelottaakin, niin voisihan hänkin sitten loppujen lopuksi haluta samaa. Enkä mä nyt ees tarkota että olis pakko nyt just muuttaa yhteen, mut jos ois puhuttu että muutetaan sitte joskus niin tois seki sellasta sitoutumista. Nyt tuntuu et kaikki on auki ja mitä vaan voi tapahtua tai olla tapahtumatta.

Tajusin kaiken sen miehen käytöksestä. Istuskelimme yhdessä pihalla ja hänen huomio oli minussa. Vaikka olin varautunut hänen lähtevän kun hän näki toisen tutun, ei hän mennyt. Eihän herra H:kaan niin tee, mutta ei hän esimerkiksi pidä minua melkein koskaan julkisesti kädestä. Mulla riittää sormet laskemaan kerrat kun ollaan julkisesti käsikkäin kävelty.. En mä kaipaa mitään julkista lääppimistä, mutta jos toinen pitäisi kiinni vaikka kuka tulisi paikalle, jäisi itselle olo että hän haluaa minut ja on ylpeä kun on saanut minut. Ja välillä tulee vain olo että haluaisi vaihteeksi olla kunnolla julkisesti yhessä. Toisaaltaan ahdistun ajatuksesta, mutta silti välillä haaveilen yhdessä asumisesta, naimisiin menosta ja kaikesta sellaisesta. Ja joskus olisi kiva kun toinen voisi oikeasti osoittaa julkisesti olevansa minun kanssa.

Tämän toisen miehen luonne ja asenne vain sai minut miettimään, että olisiko hänen tyyppinen ihminen enemmän minua varten? Hän sanoo aina varmasti jotain jos nään hänet jossain, vaikka hän puhuisi jollekin muulle. Enkä nyt siis tarkoita että häneen olisin vaihtamassa, vertailen vain hänen käytöstään aiemmin kokemaani. Sitten taas tulee tunne etten haluaisi muuttaa mitään.. Kai mun nyt täytyy oikeesti päättää mitä MÄ haluun ja sitten kertoa se? Silläkin uhalla että kaikki päättyisi siihen. Parempi sekin varmaan on nyt tehdä jos se kuitenkin on väistämätöntä.

Pahoittelut jos tuli tosi sekava teksti, oon vaa ite nii sekasin et vaikee saada mitään selkeetä ulos..