And I don't, and I don't, and I don't, and I don't
No I don't, it's true
I don't, no, I don't, no, I don't, no, I don't
Want anybody else but you

Välillä vähän positiivisempaa. Otsikko varmasti jo kertookin mitä aihe käsittelee :) Olenkin aiemmin maininnut kyseisen miehen. Hänessä on jotain niin erilaista kun aiemmin tapaamissani miehissä. Hänen kanssaan on niin luonnollista. Hänen katseensa ei koskaan vaella muissa naisissa.

Minusta on muovautunut hieman mustasukkainen. Muutamaan kertaan minua on iskenyt varatut miehet tai mies on osoittanut olevansa kiinnostunut ja parin päivän päästä löytänytkin uuden. Myös huono itsetuntoni on saanut minut uskomaan ettei kukaan yksinkertaisesti voi kiinnostua minusta. Miehet ovat tahtomattaan alentaneet itsetuntoani. Olen normaali painon rajoissa, ehkä hieman pyöreä. Pariin kertaan minulle on mies tokaissut että "naisessa pitääkin olla jotain mistä ottaa kiinni" tai "vähän pyöreet naiset on kauniimpia." Kaunis ajatus varmaan, mutta kun peilissä näkee sotanorsun lauseet kuuluu omissa korvissa "oot helvetin läski mut se on ihan ok". Tiedän ettei kyseiset miehet ajattele niin, mutta miksi normaali painoiselle vakuuteltaisiin että paino on ok? En ole kysynyt onko läskini ok, joten tuntuu vähän oudolta. Ja lauseet jää pitkäksi ajaksi kummittelemaan mieleen..

Vihdoin ja viimein olen löytänyt miehen joka ei hoe turhia, mutta osaa sanoa oikeat sanat juuri oikealla hetkellä. Hän ei toistele asioita, joten kun hän kehuu minua se tuntuu oikeasti joltain. Tiedän hänen olevan tosissaan. Tiedän hänen katseestaan että hän pitää minusta näin. Kun hänen käsi vaeltaa vartalollani, tiedän että hän hyväksyy jokaisen kohtani. Voin kiittää häntä vihdoinkin nousukiitoon lähteneestä itsetunnostani. Hänen silmien edessä ei koskaan tarvitse miettiä miltä näyttää. Hänen seurassaan on sama meikkaanko, panostanko asuuni tai laitanko hiuksiani. Hänelle on aivan sama mitä muut minusta ajattelevat, hän on aina ylpeä seurassani.

"Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan että mä kelpaan"

Kun näen hänet menen aina sekaisin. Joka kerta kun menen tapaamaan häntä vatsassani on perhosia. Hassua sanoa näin, sillä aloitimme tapailun lähes kaksi vuotta sitten. Olen kyllä onnellinen että tunne on pysynyt. Oikeastaan vain voimistunut. Jokainen hetki erossa on tuskaa, ikävä tuntuu siltä kuin olisimme olleet erossa vuosia. Jokin hänessä vain vetää minua puoleensa. En oikeastaan edes osaa selitää mikä. Hänen vierellään vain on hyvä. On hyvä olla hänen kainalossaan, kun hänen kätensä silittää olkapäätäni tai puristaa tiiviimmin itseään vasteen. Toisaaltaan nautin siitä kun joudumme olemaan erossa, koska hänen luokseen palaaminen on niin ihanaa. Ikävöiminenkin on ihan ok, kun tietää pääsevänsä taas pian toisen viereen.

Muistan hyvin hetken jolloin näin hänet ensimmäistä kertaa. Muistan kuinka ajattelin, että hän on komea. Katseemme kohtasi hetkeksi. Tervehdyksen ajaksi. Siitä jäi kumma tunne. Tunne, jonka unohdin pitkäksi ajaksi. Onnekseni kohtasimme myöhemmin uudelleen. Juttumme luisti heti. Ja hänen kanssaan voi olla myös hiljaa. Ei tarvitse kokoajan miettiä mitä sanoisi, toisinaan on kivaa vain istua yhdessä. Hänen kanssaan ei tule vaivaantunutta oloa, vaikka hiljaisuus kestäisi hetken. Ja kun alamme puhua, se jatkuu taas luontevasti.

En tiedä miten voisin kyseistä henkilöä kiittää tarpeeksi. Hän on avannut silmäni. Olen alkanut arvostaa itseäni ja hänen näkemyksensä on avannut minulle aivan uusia näkökulmia elämään! Hän osaa ajatella asiat aina niin monelta kannalta ja ottaa kaikki yksityiskohdat huomioon. Hänellä on selvät mielipiteet, mutta hän kuuntelee aina perustelut jos on erimieltä. Se hänessä onkin ihanaa, hän osaa perustella. Olen aina kärsinyt siitä kun ihmiset ovat jotain mieltä ja sanovat "niin se vain on".

"Ei mun jalkani kanna
Kun olen sinun kosketusta vailla
Eikä henkeni kulje
kun olen sinun kosketusta vailla"