Isällä olikin tänään pitkästä aikaa päiväkänni. Tai no, pitkästä aikaa minun aikana. Mä en ollu taas varautunut kun menin että se voisi olla jo puoli kahdelta juonut. EIkä siinä mitään, aluks se oliki ihan ok. Sen vaan täyty pari kertaa mennä ettimään kellarista erinäisiä asioita, joten arvasin tilanteen pahenevan. Opin jo lapsena, että kun se menee ettimään yksinään kellarista jotain se menee sinne oikeesti juomaan. En tiiä olinko unohtanu hetkeks vai enkö vaan heti tajunnu sen juoneen, mut menin sen mukana ekalle etinnälle :D No käytiin tyyliin kääntymässä kun se totes "no ei se kyllä täällä ainakaan oo." Noh, sitten tajusin että eihän me sieltä mitään oikeesti menty ettii, se vaan halus mennä yksin.

Huomas kyllä että kaikki jutut oli vähän negatiivisia. Ehkä isoin pettymys oli se et se poltti taas aika paljon. Okei, se polttaa aina kännissä paljon enemmän ku selvinpäin, mut se oli tässä jo lopettamassa kokonaan. Se kävi lääkärissä ja alotti sellasen lääkekuurinki. Mä olin jo toiveikas kun se vähensi paljon. Siinä kuurissa oli siis tarkotus syödä niitä lääkkeita ensin ja polttaa vielä samalla ja sitten piti lopettaa, olisiko ollut viikon päästä kuurin alusta. Siinä sitten läheni lopetus päivä, faija oli vähentänyt kokoajan enemmän ja sanoi jo lopetus päivänkin. Menin sitten kylään kaksi päivää tuon lopetuspäivän jälkeen ja siellähän se oli röökillä. Ymmärrän tietenki että ei se lopettaminen onnistu noin vaan. Onhan seki polttanu jo monta kymmentä vuotta. Mut harmitti kyllä kun se oli vaan lopettanu ne lääkkeet ja tänään kun menin niin hänellä oli monta askia, eli ei todellakaan ollut aikeissa enää lopettaa. Kyl se puhu kokeilevansa sitte joskus jotain muuta. Ja nyt kännissä se vaan nauro et olipa hirveet lääkkeet ja meni röökille..

Siinä sit yritin sinnitellä ees jonkun aikaa, vaikka kaikesta se kysyki tyyliin "keitetäänkö kahvit, vai onks sulla taas niin hirvee kiire". Kuunneltiin sit radioo taustalla ja siel puhuttiin jostain tutkimuksesta mis ihminen on 69-vuotiaana keskimääräsesti tyytyväisin elämäänsä. No siihen faijan kommentti "hah, sellasta ikä en kyllä tuu näkemään". SIt se rupes miettii et kyllähän sen faija just ehti täyttää 70 ennenku kuoli. Yleensä mä ihan vaan ahdistun noista sen jutuista. Nyt mä vaan aloin miettii et mikä ihmisen oikeesti ajaa tohon? Se on puhunu kuolemisestaan oikeestaan koko mun elämän. Mä vaan mietin et miks ihminen haluu kokoajan, varsinkin omalle lapselleen, hokea että ei omilla elintavoilla vanhaks eletä ja että on suuri ihme jos kuuskymppiseks pääsee? Mä ymmärtäisin noi elintavat jos ei ajattelis mihin se johtaa, mut mitä se ajaa tolla takaa? Jos on huolissaan, yrittää tukee sitä terveellisemmäk tms saa vaa naurut päälle ja jotain selitystä siitä et kamalaa ois elää vanhana.

Mä aloin sit miettii et onko faijalla vaan suvussa joku geeni mikä saa nii helposti alkoholistiks? Sen faijakin joi aika paljon. Ja faijan suvussa on kyllä oikeesti aika ihme jos elää yli kuuskymppiseks. Ne on melkein kaikki alkoholisteja ja ei siellä kyllä montaa savutontakaan ole. Onneks äidin suku ja äiti itse on ihan erimaata. Mä tiiän että juon välillä aika reippaasti itsekin ja siks mua just pelottaakin et onks toi jotain perinnöllistä :D Tai sillee, mitä jos sitä alkaa huomaamattaan juomaan enemmän ja enemmän? Ehkä se vaara ei oo niin iso kun asian tiedostaa. Toisaaltaan jos äiti ois samanlainen niin olis varmaan isompi riski. Kyllähän sen ymmärtää jos kaikki käyttäytyy noin niin se on vaan ihan normaalia. Jos pienestä asti kaikki on ollut kännissä röökit käsissä, niin kai se sitten on vaan luonnollista ja normaalia elämää. En tiiä. Mä en vaan tajuu sellasta ajatusmaailmaa missä eletään mahdollisimman epäterveellisesti ja sitten rehennellään siitä miten "tällä menolla kuollaan kohta".. Sitten vielä sanotaan ettei kukaan välitä ja parempi vaan kun kuolee. Nykysin sen ottaa jo normaalina kommenttina, mut kyllä se pienenä sattu. Jos mä en oo kukaan niin ei sitte, en ala enää kyllä pilaamaan omaa elämääni tollasella.