Mun elämään on pienestä asti liittynyt kulissien ylläpito. Isä on aina ollut tosi tarkka ettei mitään negatiivista päästetä julkisuuteen. Vaikka olisi ollut kuinka paha riita niin kauppaan lähdettiin iloisena perheenä. Kavereille tai sukulaisille ei missään nimessä saanut kertoa mitään ikäviä asioita. Ne pidettiin kotona seinien sisällä. Eikä niistä oikeastaan sieläkään saanut puhua. Ehkä isoin ongelma olikin siinä että isä halusi oikeasti kieltää kaikki ongelmat. Niistä ei saanut kertoa eikä niitä oikeastaan saanut edes käsitellä. Piti vain olla iloinen.

Haluan nyt heti sanoa, että en kanna isälle kaunaa. Haluan vain kirjoittaa näistä asioista, koska tuntuu että nämä täytyy jotenkin käsitellä. Mä en ole ikinä sanonut että isä on alkoholisti. Nyt vasta tässä vanhempana olen sen myöntänyt itselleni. Olen jotenkin aina kaunistellut asiaa. Jos olen asiasta joskus jonkun kanssa puhunut niin olen kiertänyt asian sanomalla "isä juo aika paljon" tai että "isä joi aika paljon". Faktahan on että hän on alkoholisti ja on ollut jo pitkään. Minuun on niin hyvin juurtunut se ettei kulissia saa rikkoa, etten ole sitä koskaan voinut myöntää edes itselleni. En ole anonyyminäkään sitä koskaan voinut sanoa, kun olen pelännyt että joku heti tunnistaa kuka olen ja yhdistää kuka on isäni. Ehkä eniten harmittaa se että en sitä ääneen sanonut edes käydessäni terkkarilla asioistani puhumassa. Puhumisesta olisi ehkä saanut vielä enemmän irti kun olisin sen sielä voinut sanoa ääneen. Muistaakseni käytin sielläkin tuota isä juo aika paljon juttua.. Olen aina halunnut suojella isää, hänen ammatissaan ei katsottaisi tätä tietoa hyvällä. Ja kyllähän isä osaa hoitaa työnsä. Kulissit onkin helppo pitää kun korkki aukeaa työpäivän jälkeen ja sulkeutuu niin että selviää aamuksi (ainakin suurin piirtein....)

Äiti on aina ollut erilainen. Äiti on kertonut miten asiat on jos kysytään. Ei hänkään ole isää mustamaalannut tai mitään sellaista, mutta hän ei ole koskaan esittänyt kellekkään mitään. Äiti aina kertoi heidän erostaan rehellisesti ja sanoi vaan että miksi olla yhdessä jos siitä ei mitään tule. Isä vaihteli puheenaiheita ja selitteli jostain väliaikaisista järjestelyistä. Siksi harmittaakin että olen huomannut oppineeni isältä tuon kulissi asian. Enhän ole koskaan oikein kellekkään myöntänyt esimerkiksi masennustani. Olen oppinut niin hyvin pienestä asti että kun ulos lähdetään niin hymyillään ja näytetään onnelliselta, oli sitä oikeasti tai ei. Kun ovi on visusti kiinni voi palata pahaan oloonsa. Heräsin tähän asiaan kun muutaman kaverini kanssa aikaa viettäessäni tuli ilmi että "faijani on juonut aika paljon". Kaverini jonka olen tuntenut ala-asteelta ei ollut koskaan aavistanut mitään.

Toisaaltaan en edes haluaisi että kaikki tietää kaiken. Joskus se on vain parempi. Mutta jotkut asiat olisi vain helpompi käsitellä jos niitä ei tarvitsisi samalla salailla. Välillä haluaisin että isän juominen tulisi julki. Kun se tulisi ilmi, hän itsekin huomaisi että ei se ongelma katoa peittelemällä sitä. Ja samalla hän ehkä huomaisi ettei ihmisiä oikeasti hirveästi edes kiinnosta toisten asiat. Kaikilla on omat ongelmat ja salaisuudet. Toisaaltaan taas toivon että tässä asiassa kulissit vain pysyy pystyssä. Isä varmasti romahtaisi jos kaikki tietäisi. Hän saattaisi joko vain peitellä ja väittää että ei hän nyt yleensä juo tai sitten hän saattaisi "luovuttaa". Hän saattaisi antautua juomaan vaan enemmän kun ei olisi enää väliä. Mutta kun on tottunut pitämään kulisseja se jää helposti päälle. Kun olin oikein masentunut en osannut hakea apua, kun en pystynyt lähtemään johonkin valehtelin että minulla olikin joku juttu. En ikinä myöntänyt etten pysty. Kun menin juttelemaan ongelmistani oli aluksi tosi vaikea kertoa mitään. Vielä vaikeampaa oli kun isä sai kuulla mitä olin mennyt tekemään. Hän huusi (humalassa tietenkin) että olen sairas ja idiootti ja että ei perheen asioita saa mennä vieraalle ihmiselle selittämään. Hän vain syytti minua että olen mennyt haukkumaan häntä ja nyt hänestä ajatellaan ties mitä. Silloin tajusin että kulissit on tärkeämmät kuin minun hyvin vointi.

Olen yrittänyt selvittää asioita päässäni ja haluaisin toisaaltaan selvittää myös isän kanssa. Olemme nykyisin hyvissä väleissä, mutta se tuntuu jotenkin pinnalliselta. Ei me ikinä käydä mitään syvällisempiä keskusteluita. Emme ole ikinä mitenkään käsitelleet menneitä ja kun olen yrittänyt hänen kanssaan jotain puhua en vain ole saanut sanaa ulos.

Joskus mietin vain että tarviiko niitä edes selvittää? Jos olemme väleissä niin onko sillä väliä. Toisaaltaan tiedän että asiat vaivaa molempia. Joskus kännissä isä puhuu menneistä. Ja niissä hän on aina uhri... Hän ei yhtään ajattele miltä tuntuu olla pieni lapsi ja löytää isä makaamasta ulkoa maasta. Miltä tuntuu kun isä istuu tupakalla maassa ja pitelee sydämestä. Miltä tuntuu kun isä uhkaa hirttäytyä ja katoaa moniksi tunneiksi. Miltä tuntuu kun ei tajua mikä isällä on, kun isän silmät on oudot ja se itkee. Itkee ja kertoo miten paskaa meidän kanssa on. Isä ei ole koskaan myöntänyt olevansa alkoholisti, ei varmasti edes itselleen. Hän vain syyttää meitä muita elämänsä pilaamisesta. Siksi en ole saanut puhuttua hänelle. Pelkään että välimme tulehtuvat lopullisesti. Kerran hän sanoi minulle että siskoni rikkoi meidän perheen... Kännissä hän aina sanoo tollaisia ja syyttelee milloin ketäkin. Selvinpäin hän taas vain sanoo että kaikki on aina ollut hienosti.

En aio vielä ainakaan puhua hänelle. Ehkä täytyy selvittää asiat ensin selviksi omassa päässään.