Hyvin ristiriitainen tämä olo :D Valaisenpas vähän. Nyt tällä hetkellä tekisi mieli vähän ottaa etäisyyttä kaikkiin ihmisiin. En tajua miten voikin tuntea olonsa niin erilaiseksi kuin kaikki muut. Ehkä olen vähän pettynyt kun eräs kaverini oli jotenkin muuttunut :( Olimme ennen aina toistemme tukena. Nyt tuntuu että minä olen hänen tukena jokaisessa pienessäkin asiassa, mutta häntä ei edes kiinnosta minun asiat.. Kun näimme hän puhui kokoajan omia asioitaan. Hän ei missään vaiheessa kysynyt mitään minun asioista, enkä muutenkaan paljon suunvuoroa saanut. Hän on ollut sellainen jo jonkin aika mutta nyt silmäni aukesi sille. Ennen puhuin hänelle asioitani jonkin verran, mutta nyt en paljoa jaksanut edes yrittää. Hänen elämä pyörii vain hänen exänsä ympärillä ja se jos mikä on kamalaa kuunneltavaa..

Tämä ei koske pelkästään tätä kaveria. Töissä teki jo mieli repiä hiukset päästä. Joudun siis neuvomaan aika paljon muita. Suurin osa ottaakin palautteen vastaan ja kysyy heti jos jokin on epäselvää. Mutta sitten on ne tietyt jotka ilmeisesti haluaa vain todistella tietävänsä paremmin. On "vähän" rasittavaa kun aloittaa asiaa ja heti tulee vastaus "joo joo mä tiiän". Sitten kun rauhallisesti vain selittää asian loppuun niin selviää ettei tyypillä oikeasti olisi ollut mitään käryä miten asia tehdään. Sitten on nämä jotka kysyvät kaikesta "miksi". Joo ymmärrän, ihan hyväkin vähän kyseenalaistaa ja kysellä miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään. Sitten kun kerrot miksi tulee vaan "eiks tän vois tehä näin" , vastaan tietenkin miksi niin ei voi tehdä; "no täähän on iha perseestä, näin ois paljon parempi". Sitten kun selittää samaa asiaa satakertaa niin tekisi mieli vaan todeta että tee ihan niinkuin tykkäät :D Varsinkin kun tulee hyvin kyseenalaistava katse "ooksä varma" tai vielä pahempana "pitäiskö sun varmistaa esimieheltä" . Siinä ei ole räjähdys kaukana :D

Vielä yksi asia lisää ja paljon erakoitumis suunnitelmaa. Kun selität esimerkiksi miten menee hermot tällaisiin asioihin on vastaus "no sul ei sentää oo tällast..." selität miten kipeä vaikka selkä on (minulla on siis skolioosi eli selkä vaivaa oikeasti aika paljon välillä..) "no mut mul on niskat iha jumissa". Joillain on vain pakon omainen tarve vastata jotain mikä on pahempi. Yksi kaverini korosti aina miten paljon pahemmassa kunnossa hänen polvet ovat ja aina sanoi että "ei sun voi yhtä kipeet olla ku mun". Kun fyssari analysoi polveni ja muutenkin jalkani hänen suu loksahti auki: "ai sul on noin pahat" no aijaa, ei mul oo tapana huvikseen valittaa! :D

Valaisenpas vielä otsikon ekaa osaa.. Elikkäs kyse ei ole vain vauvakuumeesta yksinään. Lääkäri kertoi kun olin noin 16 vuotias, että todennäköisesti en voi ainakaan synnyttää. Raskaus voi olla mahdollista jos vauva leikataan ulos. En ollut ikinä erityisemmin haaveillut vauvoista, mutta se tieto sattui yllättävän paljon. Nyt viimeaikoina minua on surettanut asia aika paljon.. :( TIedän että se ei välttämättä ole mahdotonta, mutta väkisin miettii että mitä jos on ? Minua on yritetty lohduttaa adoptiolla ja muulla, mutta ei se ole sama asia. Välillä vaan kun näkee onnellisen näköisiä pareja vauvamahojen kanssa rupee väkisin miettimään miten ihanaa se olisi. Ja jostain syystä usein ajattelen hetkeä kun on oman ihanan miehen kanssa ja saa ekaa kertaa vauvan syliin ja voi miettiä kumman piirteitä mitkäkin ovat. Ne kaverit jotka tietävät tästä hyssyttelevät lähinnä. Miksi en saisi puhua siitä? Ja toinen mikä sattuu on se kun tällainen kaveri joka tietää miten tämä minua vaivaa sanoo vauvan nähtyään: "ihana, millos me hankitaan tollaset"..

Joo ehkä olen taas miettinyt liikaa, mutta teki kyllä ihan hyvää avautua jonnekkin tästä. Täytyy nyt lähteä vähän tuulettumaan ulos kun on hyvä sää lenkkeilyyn.. :)