Kirjotan tän nyt äkkiä. Tai no kirjotan tän nyt vaan. Tiedän et kaikkee ei tarvii tehä äkkii, silti se on joka lauseessa. "Käyn vessas äkkii", "syön ihan äkkii", ihme et ei "nukun iha äkkii" :D Ja ei, se ei oo mulla vaan pinttyny tapa vaan huomaan et yritän ihan tosissani tehä kaiken äkkii. Yritän sinkoilla mahdollisimman nopeesti paikasta toiseen ja mitä nopeemmin asiat on hoidettu niin sen parempi. Saan jotain ihme mielihyvää siitä kun joku sanoo "olitpas sä nopee". Ja must on kauheen noloo jos oon myöhässä tai jos oon jossain asiassa vähänkin hidas. Rakastan muutenkin sitä kun asiat sujuu jouhevasti ja kaikki tapahtuu nopeasti. Vihaan odottamista ja hidastelua. Mä meinaan yksinkertaisesti räjähtää jos odotan jotain tai jos joku tunailee mun edellä jossain. Kaikkein tyhmintä tässä on se, että saatan sinkoilla koko päivän ja stressata liian tiheän aikataulun takia ja sitten illalla onkin vähän tylsää eikä mitään tekemistä.

Oon tiedostanu jo aikoja sitten, että mun elämään on ajautunut todella monta aikavaa ihmistä. Oon vaan ajatellu et mua halutaan ärsyttää ja maailmankaikkeus tms haluu et kuolen vitutukseen :D Noh nyt oon vähän miettinyt. Jotkut sanoo et kaikille ihmisille tapahtuu sellasia asioita mistä pitäis oppia jotain. Toisaaltaan jos miettii, aika monilla on ongelmia/ärsytyksiä yms jotka toistuvat jatkuvasti. Yks kaveri kerran ihmettelikin et miten mä voinki aina joutua odottamaan kun just sitä vihaan. Oonkin nyt miettinyt että pitäiskö mun vähän rauhottua? Ottaa aikaa ja olla kiirehtimättä kokoajan.

Tottakai välillä on oikeasti kiire. Joskus tulee lähdettyä viime tipassa ja esimerkiksi lääkäristä ei kovin paljoa voi myöhästyä. Mutta jos on menossa kaverin kanssa kahville, kaatuuko maailma siitä että myöhästyy viisi minuuttia? Onko oikeasti niin kamalaa siirtää osa menoista vaan seuraavalle päivälle? Mun on tosi vaikee mennä mihinkään myöhässä. Tunnen itteni ihan hirveeks jos myöhästyn tapaamisesta, vaikka toiselle olisi ihan tavallista tulla myöhässä. Usein kasaan ihan älyttömästi tekemistä ihan liian lyhyelle ajalle ja sitten yritän vain hulluna saada kaiken hoidettua. Mun on tosi vaikea myöntää etten vain ehdi tehdä jotain, olenhan nopein kaikista...

Oon nyt yrittänyt rauhottua. Oon aika hyvin jo hillinnyt itteni. Huomaan kun ootan vaikka kaveria kahville niin rupee heti kierrokset nousemaan jos hän on myöhässä. Moni ei edes ajattele että kahvi kutsu on täysin minuutillinen :D ja sitäpaitsi välillä on vaikea arvioida kauan esim. liikenteessä menee. Silti alan hermostua vaikka toinen olisi vasta pari minuuttia myöhässä. Ihan sama onko minulla myöhemmin muuta vai ei, huomaan sitten ajattelevani että miksi kutsuin koko ihmistä kylään kun ei osaa ajallaan tulla :D Liikenne on toinen asia missä hermostun helposti. Jos joku ajaa vähänkin alinopeutta huomaan liimautuvani puskuriin. Tiedän että se on tyhmää ja todella ärsyttävää, mutta havahdun usein tekeväni niin. Ja aina on olevinaan niin kiire ettei millään ehdi ajaa jonkun tunarin perässä.. On ajettava ylinopeutta, ohiteltava ja kaikkea muuta, kunhan vain ehtii ajoissa perille. Sitten kun olen kiitänyt kotiin huomaan ettei minulla oikeastaan olisi ollut yhtään mikään kiire.

Tiedän että aiheutan itselleni päivittäin ihan turhaan stressiä. Teen kiireen vaikka ei todellakaan olisi kiire. Välillä jos joku tekee jotain asiaa ja olen seurana, haluaisin vain tehdä asian hänen puolestaan että se olisi jo tehty. Ja sitten taas tylsistyn kun kaikki on kauhealla vauhdilla valmista :D Tää on jotenkin niin hassua, kun mulla on yksi kaveri joka tekee kaiken niiin rauhallisesti ja hidastelee ja miettii kaikkea. Hän osaa istuskella välissä vaikka olisi joku askare kesken. Joskus ollaan naurettukin että ollaan niin ääripäitä ja olisi paras kun olisi meidän välimuoto. :D Nyt taidan mennä tässä ihan rauhassa suihkuun ja siivoilla ihan rauhassa :)