Mä oon tästä varmaa jotain jo maininnutkin, mut tää asia on taas viimeaikoina noussut esille. Mulla on tosi paljon tuttuja, paljon kavereita, mut aika vähän ystäviä. Esimerkiksi vaikka töissä, ei mun sielä tarvii yksin olla, kyllä aina löytyy juttu seuraa. Mutta mä en nää oikeestaan ollenkaan työkavereita vapaa-ajalla. Ei varmaan nää moni muukaan, mut meiän töissä on ihan yleistä nähä. Siellä on hirveesti porukkaa joka viettää oikeesti paljon aikaa muulloinkin. Ja täähän oikein ruokkii tätä mun oloa.

Jos vaikka istun jossain porukassa kahvilla, niin kyllä mulla oikeesti tulee aika kiusallinen olo kun kaikki puhuu vaikka viikonlopun risteilystään. Tuskin kukaan muu sitä mitenkään ajattelee, mut tulee vähän sellanen olo et oon tunkenu ihan siinä kahvillakin väkisin siihen porukkaan. Pahinta on jos se muu porukka suunnittelee jotain tulevaa. Haluisin aina vaan kadota johonkin, koska on oikeesti tosi kiusallista istua siinä. TIetää et itteä ei kysytä mukaan ja jos kysyttäis niin se vasta ois kiusallista kun tietäisi et se tehään kohteliaisuudesta. Eikä se jos siinä nyt on porukkaa jotka on jo sopinu jotain, mut sit ku istut kolmestaan jonkun kanssa ja ne alkaa yhtäkkiä sopia ihan vaikka syömässä käyntiä. Taas tulee kiusallinen olo ja miettii et miks mä en ikinä oo se kenen kanssa suunnitellaan?

Mä tiiän että aiheutan tän enimmäkseen ite, mut silti se vaivaa mua usein. Missä vaan oon niin mä oon se ulkopuolinen, aina jollain tavalla erilainen ja porukkaan kuulumaton. Ylimääränen. Emmä tiiä. Mut onhan se selvää jos toiset asuu parin kilsan etäisyydellä niin ne menee helpommin yhessä salille, kun pyytää mua vaikka 40km päästä tulemaan mukaan. Ja kyllähän mä tiiän et en mä moniinkaan juttuihin mihin mua ei pyydetä niin lähtiskään. Ja kuka pyytää jos aina kieltäytyy.. Ja varmaan sekin, että en mä ikinä ite pyydä ketään. Enkä mä varmaan myöskään osota kiinnostusta lähteä mukaan. Jos ajattelen asiaa vähän kauempaa katsoen niin itseasiassa vaikutan just siltä etten todellakaan haluis mukaan. Mut osittain se on vaa mun tapa suojautua. Suojautua siltä tunteelta, kun oikeesti haluis mukaan johonkin mut kukaan ei pyydä.

En ees tajuu miten tää aina menee näin. Esimerkiks amiksesta jäi kaveriporukoita jotka hengaa yhä. Porukka johon mä kuuluin pitää kyllä yhteyttä, mä vaan en enää kuulu siihen. Työpaikalla käy aina sama. Mä tutustun johonki porukkaan tai vaikka pariin tyyppiin ja sit ne on yhtäkkii ihan parhaita kavereita ja mä oon töissä oleva ihan ok tyyppi. Tän huomas hyvin pikkujouluissa. Oikeestaan kaikki muut tuli sinne jossain porukassa yhessä ja yllätys yllätys mä saavuin yksin. Kyllähän mulla sielä taas seuraa oli, mutta ei mua kukaan pyytänyt mukaan alottelemaan tms. :D

Käy mulla välillä niinkin päin et mä pääsen mukaan enemmän ku joku toinen. Sillon juttu menee niin et tutustutaan vaikka kolmen tyypin kanssa ja sit molemmista tulee mulle läheisiä ja sit ne riitautuu keskenään. Mä oon vaan todennu et ihmissuhteet ei oo mun juttu. Aina niissä on jotain hämärää.

Välillä must vaan tuntuu tosi pahalta kun oon siinä ylimääräsenä. Kyllä mustakin ois kiva lähtee kaveriporukan kanssa jonnekin. Ihan vaan vaikka terassille ois kiva lähtee. Viettää aikaa. Mut ei. Mun osa on joko tunkea väkisin johonkin mukaan, lähteä erinäisten kavereiden kanssa jotka ei tuu keskenään toimeen tai sitte vaan mennä yksin.

Ja mä en nyt tarkottanut vaan pyöriä itsesäälissä. Tää vaan on niin vaikee asia, kun tiiän et toisaaltaan on oma vika, mut samalla mulla vaan pyörii ajatus, et miks ihmiset ei tykkää musta?