Jotenki tuntuu et täs vuodessa on nyt oikeesti ihan eri tunnelma ku viime vuodessa. Hassua et voiki tuntua ihan erilaiselta, vaik mikään ei perjaatteessa oo erilaista. Päivämäärään vaan lisätään eri vuosiluku :D En tiiä oonko nyt vaan sattunu vuoden vaihtuessa sekoomaan, mut on jotenki sellanen uus olo. En oikein osaa selittää mitä tarkotan :D Ihan ku joku kokonaan uusi aikakausi ois alkanu. Tuntuu et kaikki viime vuonna tapahtunut on hirveen kaukasta ja nyt on ihan eri aika. Jotenkin kauheen toiveikas olo, tuntuu et vois tapahtua vaihteeks kivoja muutoksia. :)

Tapahtumat ei oo niinkään vielä ehtiny tukea mun oloa. Oon kertonu miten huolissani oon faijasta ja nyt pitäis vissiin olla enemmän ku aiemmin. Faija nimittäin suostu lopultakin lääkäriin. Mä en tiedä mikä sillä on, mutta tais siellä jotain tapahtua. Se oli vähän haluton puhumaan tuloksista ja oli saanut hirveen nivaskan ohjeita terveellisempään elämään. Mä niin toivoisin että se parantaisi tapojaan ees vähän. Ennenku on myöhäistä. Tuntuu vaan et se tekee just kaiken mitä ei kannattais. Se tosiaan polttaa, juo ja lisäks se syö ihan hirveen epäterveellisesti. Eikä se kyllä hirveesti liikukkaan ja se vielä tekee istumatyötä. Tää voi olla ohimenevää etten jaksa stressaa tai sit oon vaan stressannu siitä niin paljon et kiintiö on jo täys. Kyllä varmaa taas alan sitte ku kuulee mikä on.

Musta tuntuu että mun huolet liittyy aina miespuoleisiin. Ensin toi faija juttu ja sit toiseks oon saanu vähän ei toivottuja "ihailijoita". Onhan se aina imartelevaa jos joku on kiinnostunu, mut mä vaan oon kauheen huono sit sanomaan suoraan että mä en oo. Jotenki alan heti miettimään miltä itestä tuntuu ku tykkää jostain joka ei sitte itestä tykkääkkään. Mietin liikaa miltä siitä toisesta tuntuu kun sen sanon. Tiiän et on paljon pahempi vaan "myötäillä" ja olla sanomatta. Mut mä ahistun aina ihan hirveesti. Ja sit kun on niitä jotka ei kerrasta usko.

Toinen on itseasiassa todella mukava. Ja ei mitenkään roiku minussa. Tiedän että hän olisi ihan täydellinen mies minulle. Meillä on todella paljon yhteistä, meil on aika samat arvot, tullaan hyvin juttuun yms yms. Mutta meiltä puuttuu se kipinä. Hänen kanssaan on kivaa jutella ja viihdyn hänen seurassaan, mutta jotain puuttuu. En tunne häneen minkäänlaista vetoa. Hauskinta, tai oikeastaan kamalinta on se että herra H:n kanssa on jotenkin mennyt taas vähän huonommin. Ei nyt mitenkään erityisen huonosti, mutta tuntuu vaan että juttu ei oikein etene. Tuntuu että jumitamme samassa pisteessä ja välillä on sellainen olo että roikun hänessä väkisin. Tuntuu kuin pitäisin suhdetta väkisin yllä. Ei meillä mitään erityisiä vaikeuksia ole, mutta ei vain mitään erityisen hyvääkään ole tapahtunut. Voi olla että ainoa ongelma onkin mun ylianalysointi, mutta en tiiää.. Mun tunteet ei oo laimentunu pätkääkään ja hän on lähes kokoajan mielessä. Jos ei nähä mul on ihan hirvee ikävä ja ahistus ja kun nähään mä meen vaan ihan veteläks. En tajuu tätä :'D Sit ku mietin et se toinen ois paljon enemmän niinku minä, meiän suhde varmasti "etenis" ja vietettäis paljon aikaa. Ja puhuttais. Herra Hn kanssa ongelma ehkä onki just siinä ku se on niin huono puhumaan. Jos puhuttais useemmin tunteista ja meidän suhteesta niin olisi jotenkin varmempi olo. Hän taas on sellanen, että turha puhua jos mikään ei oo muuttunut. Hän ei halua jauhaa samaa asiaa moneen kertaan ja sit mä ehin kehitellä päässäni kaikkea suhteen kuihtumisesta yms :'D

Tää toinen "ihailija" ei oo yhtä hyvä juttu. Tai en tiiä onko tää ekakaan hyvä, mutta kuitenkin. Tää toinen on mua huomattavasti vanhempi ja niin erilainen kuin minä. Ja huomattavasti vanhempi tarkoittaa että hän voisi hyvin olla isäni. Kai hän ymmärtää ettei meistä mitään tule, mutta hän ei taida tajuta miten ahdistavalta hänen jutut kuulostavat.. Hän tietää että minulla on toinen, mutta sepä ei tunnu paljon haittaavan.. Kaiken lisäksi hän on sellainen ihminen jota en kestäisi päivääkään. Välillä mietin että kiinnostanko häntä vain ulkonäön tms takia, sillä paljon hän ei minulta kysele kun puhuu vain itsestään.. Kyllä hän joskus mainitsi että minulla on isot tissit, ehkä se on se. Joku keski-iän kriisi :'D

Toivon että herra H:n kanssa alkaisi taas sujua paremmin, mutta toisaaltaan tuntuu että pitäisi jo luovuttaa. Niin usein tästä jauhan. Ja silti tätä on jo kestänyt ikuisuuden. Ja aina sanon että joko täytyy antaa olla tai hyväksyä tämä tilanne. Ehkä paras olisi vaan ottaa asia puheeksi.